Koti

Koti on mielestäni ihmisen paras ja tärkein paikka maailmassa- ainakin minulle. Jo se, että voisimme asua kotonamme mahdollisimman mukavasti, pitkään ja turvallisesti, on tavoittelemisen arvoinen asia.

Joskus tämän tilanteen vaaliminen voi kohdata haasteita; eletty elämä on alkanut kerrostua tai olet uuden elämäntilanteen edessä. Tavaraa on kertynyt liikaa, niille ei ole säilytyspaikkaa ja tavaroiden palauttaminen omalle paikalleen jää tekemättä. Pikkuhiljaa, huomaamatta onkin syntynyt epäjärjestys, et tiedä mistä aloittaa, voi olla vaikeaa luopua mistään ja samaan aikaan uutta tavaraa ui ovesta sisään.

Samaan aikaan kun olemme saaneet elää hyvinvoinnin ja yltäkylläisyyden maailmassa, meillä on puutetta ajasta, tilasta ja keskittymiskyvystä. Tähän sanon, että määrän vähentäminen on avain tähän haasteeseen.

Parhaimmillaan koti rauhoittaa ja tuo turvaa kovaa ulkomaailmaa vastaan. Viihtyisällä, levollisella ympäristöllä voi olla suotuisa vaikutus mielenterveydellemme. Levollisessa kodissa on levollinen mieli.

Asiakkaan antama palaute:

”Löysin Sibretan googlettelemalla ammattijärjestäjiä Keski-Suomen alueella, kotisivut olivat hyvät ja selkeät ja ensimmäisestä yhteydenotosta alkaen Sirpan kanssa työskentely oli mutkatonta ja mukavaa. Sirpa tekee työtään sydämellään, mikä välittyy hänen tavastaan kohdata ja paneutua asioihin. Käytännöllisyys ja esteettisyys, Sirpan luontainen kauneudentaju tulevat esille suunnitellessa järjestelyprojektia ja muokattavia kohteita. Sibretan ammattijärjestäjän palveluita suosittelen jokaiselle matalalla kynnyksellä, jos tuntuu, että haluaa saada kotiin raikkautta, virtaa ja helppoutta arjen sujumiseen. Järjestelyurakka jätti hyvän flown päälle”.

Kenelle

Kuormittaako visuaalinen häly liikaa ajatuksiasi ja mieltäsi? Ahdistaako tavarapaljous? Onko kodin/konttorin kaapit liian täynnä tavaraa? Mitään ei löydy, hermo palaa ja aikaa kuluu tavaroiden etsimiseen. Onko putki-tai muu remontti tulossa? Oletko muuttamassa? Onko läheisesi kuollut, syvin surusi alkaa helpottamaan ja nyt on tullut aika alkaa käymään hänen tavaroitaan läpi? Onko loma-asunnolla tulossa sukupolven vaihdos ja aika miettiä, kenen tavarat mökille jäävät? Onko juhlat tulossa tai haluaisit, että ystäväsi voisivat piipahtaa kahvilla luonasi milloin vaan? Tiedostat, että jotain olisi tehtävä, mutta toteutus voi tuntua liian monimutkaiselta ja projekti liian isolta, aloittaminen liian hankalalta. Olen tukenasi ja apunasi!

Ammattijärjestäjänä autan Sinua selvittämään näitä arjen haasteita. Autan Sinua luomaan tilaa, jossa tavarat eivät haittaa elämistä vaan ovat lisäarvo. Olen apunasi tavarapaljouden selättämisessä, raivaan ja järjestän tavaroita yhdessä kanssasi.

Luopuminen on haastavaa mutta se helpottuu projektin edetessä. Voit esittää itsellesi kysymyksen; miksi säilytän tavaroita? Tottumuksesta, velvollisuudentunnosta, maksoi paljon vai kaiken varalta?

Autan – en arvostele!

Blogi

Sirpan Blogi

Ota yhteyttä

Olen Sirpa Pöllänen, koulutettu ammattijärjestäjä Jyväskylästä.

Ammattijärjestäjänä autan Sinua luopumaan turhasta tavarasta sekä luomaan systemaattisesti ja loogisesti järjestystä ja tilaa. Autan myös näkemään kotisi tiloja ja tavaroita ”uusin silmin” ja hakemaan uusia ajatuksia vanhojen, ehkäpä piintyneiden ajattelumallien tilalle. Ei uutta hankkimalla, vaan vanhoja jo omistamiasi huonekaluja ja sisustusesineitä hyödyntämällä.

Suomen Ammattijärjestäjät ry:n jäsenenä olen sitoutunut yhdistyksemme ammattieettisiin ohjeisiin. Ammattijärjestäjän työn tärkeimmät lähtökohdat ovat asiakkaan etu, auttaminen ja kunnioittaminen, luottamuksellisuus sekä toiminnan avoimuus, rehellisyys ja totuudenmukaisuus. Tavaroiden karsimisen, järjestämisen ja kierrättämisen teemoilla haluan omalta osaltani olla tekemässä maailmasta paremman paikan elää. Haluan olla lisäämässä hyvinvointia, turvallista ja helpompaa asumista sekä levollista kodista nauttimista.

Olen tehnyt lähes 25 vuotta kestäneen työuran rahoitusalalla ja ajanut nuoruudessani myös taksia n. neljä vuotta. Kokemusta järjestämisestä siis on: asiakkaiden raha-asioiden ja kyytipalveluiden järjestely, kaikki tämä on valmistanut minua tähän tekemiseen. v. 2017 silmästäni löytyi varjostuma ja sitä tutkittiin, onko se melanooma. Tuo säikäytti minut pahanpäiväisesti ja sai minut pohtimaan ”voisinko tehdä vielä jotain muuta työkseni” ja päätin irtisanoutua työstäni.

Olen reipas, vastuuntuntoinen ja hyväntahtoinen. Aito kiinnostus ihmisiä ja heidän tarinoitaan kohtaan ja auttamisen halu ovat tärkeimmät arvoni. Lähestyn asioita ilon kautta, ratkaisukeskeisesti. Olen hyvä ideoimaan uusia käyttötarkoituksia tavaroille ja hyvä myös hahmottamaan kokonaisuuksia. Ajankäytön hallinnassa olen myös hyvä!

Oma polkuni raivaamisen tielle lähti kotona tehdystä remontista neljä vuotta sitten. Olimme mieheni kanssa sitä mieltä, että meillä ei ollut paljon tavaraa, ei kasoja-kaikki mahtui kaappeihin. No, sitten kun kaikki kaapit täytyi tyhjentää ja sitä tavaraa tuli ja tuli sieltä kaapeista – näkemys muuttui. Uteliaisuus karsimista ja järjestämistä kohtaan lisääntyi sitä mukaa kun kävin läpi omaa elämäntapamuutostani. Samalla jouduin pohtimaan omaa kulutuskäyttäytymistäni ja luomaan uutta tapaa kuluttamiseen.

Kouluttauduin ammattijärjestäjäksi v. 2019 syksyllä, ennen sitä olin käynyt yrittäjyyskoulutuksen. Ammattijärjestäjän palveluita Keski-Suomessa tarjoava Sibretta Oy aloitti toimintansa koronakeväänä 2020 ja olen pisimpään alueella työkseen koteja raivannut ja järjestänyt ammattijärjestäjä. Kokemusta erilaisten kotien tavarahaasteista ja perheiden kohtaamisesta on siis kertynyt ja kaikki ovat olleet hyvin opettavaisia.